Muistan inhonneeni näennäisahkeruutta, hyörimistä ja vahvaa kirjoituskoneen hakkaamista tai edestakaista liikehdintää työaikoinani. Nyt kun näyttämispaineita ei enää ole, huomaan sortuvani itse hyödyttömiin askareisiin. Todistan itselleni merkitystäni. Ja kuitenkin: maailmankaikkeus ei piiperryksiäni huomaa, kun saa itse aikaan enemmän ja vähemmällä vaivalla.

Olenkin siis opetellut antamaan asioiden kehittyä omalla painollaan. Aluksi tarvitsin siihen hieman koneapua. Hihkuin riemusta, kun ajattelin astianpesukoneessa lekottelevia rasvaisia lautasia vahvan suihkuvarren armoilla. Vieraiden lähdettyä survoin pesukoneen täyteen lakanoita ja annoin  niiden pyöriä itsensä puhtaiksi. Minä luin kirjaa tai pistäydyn kävelyllä. Kun olin nauttinut tarpeeksi vapaahetkestä, otin pyykit puhtaina koriin ja kannoin ulos kuivamaan. Siellä vasta homma hoituikin eikä tarvinnut juuri puuttua asiaan. Tuuli kuivatti lakanat hetkessä ja tartutti sulotuoksun seuraavaa nukkujaa varten. Pakkanenkin teki parhaansa, mutta se oli niin kankea, että lakanoita piti viikon kuivatella - vaan oli tuoksukin autuaallinen. 

Pyykinkuivatus antoi vinkkejä seuraaviin projekteihin. Tuuletus on laiskan ja säästeliään emännän työniloa. Ei tarvitse kuin kantaa käytetyt peti- tai pitovaatteet ulos ja unohtaa ne sinne vuorokaudeksi tai pariksi, tarkkailla hieman säätä ja kantaa raikastuneet varusteet sisätiloihin. Sääilmiöt tekevät joskus tepposet ja raikastuvia vaatekappaleita joutuu vielä kuivattelemaan, mutta sade kastelee vettä kaipaavat kasvit ja puhdistaa porraskivet emännän vaivaa näkemättä.

Antaa olla ja odotellaan sopii moniin taloustöihin. Mehu irtoaa appelsiineistä veden ja sitruunahapon avulla parissa päivässä, sokeri sulaa mehuun, kun malttaa antaa olla sen nesteen joukossa tarpeeksi kauan. Hernekeitto syntyy vaivaa juuri näkemättä vuorokauden aikana liottamalla ja hiljaa keittämällä, viili viiliytyy ihan itsekseen ja uuni tekee pienessä lämpötilassa parempaa jälkeä paistista kuin itse pannun kanssa hätiköiden. Kompostin tuottamista aarteista puhumattakaan.

Antaa olla -tilanteita syntyy monenlaisessa tekemisessä. Ompelukone tekee tämäntästä outoja ompelita, neulat katkeavat ja aluslanka kiristyy yhdessä ompelijan päänahan kanssa. Silloin on parempi jättää purkaminen ja harsiminen ja siirtyä virkkaushommiin. Jos teksti ei kulje tai se ei synny kuin pinnistelemällä, on parempi jättää ainakin käsillä oleva sanailu ja siirtyä toiseen. Ehkä olisi parempi jättää koko sanajärjestely hetkeksi ja vaikka kuoria porkkanoita - ne kun eivät itsekseen kuoria heitä

On tietysti töitä, tekemisiä ja projekteja, joissa tämä metodi ei toimi. On turha odotella teatterilippujen tupsahtavan sähköpostiin, jollei niitä tilaa. Lumensulamistakaan ei kannata odotella heti syksystä alkaen Suomen oloissa. Kunto ei kohene virtuaalikävelyillä eivätkä pölykoirat karkaa hätistelemättä. Nöyrästi myönnän, että tämän olen havainnut kokemuksen kautta. Nöyrästi myös myönnän, että kehittämäni suurenmoinen metodi on syntynyt laiskuuden edesauttamana.

Lopuksi julistan lepotuolistani tarkkailun ihanuutta. Ei tarvitse nousta huomatakseen, mitä kaikkea voikaan jättää tekemättä maailmankaikkeuden siitä häiriintymättä!

Lasten ollessa pieniä ei saanut öitään nukkua ja tiskipöytä täyttyi tunnissa. Pesukoneellinen pyykkiä piti pestä kerran tai pari päivässä ja imurin esiinkaivaminen oli välttämätön uroteko. Silloin ajattelin joskus, kuinka nauttisin aikuisen ihmisen iloista ilman vaatimuksia vanhempainiltoihin, iltasadun luentaan niin väsyneenä, että omat silmät lurpahtivat kiinni ennen lasten nukahtamista. Kuinka nauttisin elämästä ilman huolta huomisista herättelyistä ja heräämisistä!

Kun töissä jännitin seuraavan päivän tapahtumajärjestelyitä; olinko muistanut kaiken vai puuttuiko jotain tärkeää, sujuisiko oma puhe takeltelematta tai saisinko ylipäänsä perusteltua rahantarvetta toimintaan, kavereita innostettua tai asiakkaita tyytyväisiksi, ajattelin myös joskus, kuinka nauttisin kiireettömistä päivistä, joita muiden vaatimukset eivät ohjaisi.

Nyt lapset lapsineen vierailevat vain satunnaisesti ja työelämän vaatimukset ovat mennyttä. Elän parasta sitku-elämää. Mutku nyt tulee mieleen se kaikki mennyt, jota ei takaisin saa. Enkä puhu vaan voimista, jotka eivät kohta riitä enää pullonkorkin aukikiertämiseen hillopurkista puhumattakaan. Muistelen kiireisimpiä vuosia, lasten hymyjä ja luottamusta ja herkistyn. Muistan myös kiivaimmat työvuodet, jolloin työpäivät venyivät ja aina joku oli kysymässä, pyytämässä ja tarvitsemassa.

Sitku-elämässä minua tarvitaan harvemmin. Toki lapsenlapset tullessaan ovat täynnä energiaa ja naurua. He tekevät sitten äitienpäiväkortteihin syväanalyysejä: mummu on kiva, kiltti,ihana, hassu ja mummun kanssa on kiva leikkiä, mennä metsään ja uimaan ja syödä. Työtaitoja voin käyttää silloin tällöin yhdistystoiminnassa ja joku joskus kysyy vielä, muistanko jonkun työasian (yleensä en muista) tai kiittelee jostain aikaansaannoksesta. Muuten saan elää unohduksissa ja tarpeettomana kuin vanha, pariton sukka pölyssä sohvan alla.

Ja todentotta: minä elän sukkana pölyssä. Vaikka nyt olisi aikaa imuroida vaikka päivittäin, jahkailen edelleen toimeentarttumista. Keittiönkaapinovet voisin pyyhkiä kerran viikossa, mutten tee niin, vaan lakoan sohvalle miettimään tarpeettomuuttani ja seuraavaa mahdollista ilonaihetta. Löytyyhän iloja toki: kaveri laittaa viestin tai peukun facebookissa tai peräti soittaa. Pääsen rauhassa ostoksille, voin hakea kirjastosta tarinoita viihdykkeeksi ja virikkeeksi tai katsella televisiota, jos en muuta jaksa.

Minun ei tarvitse olla tarpeellinen. Se aika on ohi. Ei tarvitse myöskään mutkutella eikä sitkutella, sillä mutkuttelu ei enää auta ja sitkuttelulla hoitelen itseäni hautaan. Nyt on aika elellä vanhana sukkana, ihmetellä ja kauhistella muiden rientoja, mennä mukaan, jos haluaa ja pystyy. Nyt(kin) on aika elää!

Äiti minut siihen opetti. Muistan kellarin täpötäydet hillopurkkihyllyt ja mahdottoman marjojenkeräystarpeen syyskesällä. Silloin en vielä asiasta innostunut, sillä hyttyset purivat ja marja-astiat kaatuilivat ojaa ylitettäessä. Metsässä piti olla loputtoman kauan ihan hiljaa. Takaisin poljettiin pyörällä roskaisten, sammaleista kaavittujen marjojen kanssa.

Sittemmin äidin hamsterinelkeet ulottuivat kauppojen tuotteisiin. Astiakaappi täyttyi muovisista viilipurkeista, joille saattaisi joskus olla käyttöä. Vessapaperi ei päässyt ikinä loppumaan. Pieni makuuhuoneen pöytätasona toiminut pesukomuutti oli täynnä sokeripakkauksia.

Kyllä minäkin innostun, jos tuotteita halvalla löydän. Hävikkihedelmät kelpaavat mehuksi eivätkä perunat saa ennen kevättä loppua. Lapsenlapsille ostan karkkipäivän irtokarkit valmiiksi, jos niitä myydään edullisesti. Tosin usein syön karamellit itse, jos lapset eivät hetkeen tule käymään. Säilöminen on helppoa pakastimen avulla, mutta kaksi pakastinta sentään riittää.

Muovipussit kannattaa säästää. Olen kuullut, että niitä pestäänkin ennen seuraavaa käyttöä, mutta siihen en rupea. En myöskään valitse maatuviksi väitettyjä pusseja hedelmätiskillä, koska ne eivät maadu eivätkä kestä seuraavaan käyttökertaan. Roskapussit olen tosin ruvennut ostamaan erikseen. Ollessani lapsenlapsia hoitamassa vuosia sitten, käytin poisheitettävää muovipussia roskakorin sisustukseen. Poikani kutsui sitä eksoottiseksi ja minä olin tyytyväinen, ettei miniä nähnyt.

On minulla ollut vaatteiden haalimisvaihekin joskus. Olen käynyt halpahallit ja kirpputorit ja ostanut sopivia ja sopimattomia tuotteita. Kun niitä sitten olen edelleen kierrätykseen palauttanut, on tuo keräilyhalu hiipunut. Oikeastaan saattaisin pärjätä näillä kamppeilla hautaan asti.

Olen kuullut, että miehet eivät hamstraa. Meillä kuitenkin säästellään joka ikinen käytetty maalinloppu ja koppuraiset maalisudit. Koska noita tuotteita ei kovin usein käytetä, ostetaan seuraavaa maalausrupeamaa varten uudet tuotteet hiekkapapereita myöten. Säästäväisyys on hamsterin toiminnan perusta.

Mummo heräsi yöllä kolahdukseen. Sydän lähti laukalle. Sehän on vaarallista, jos sillä tavalla yht´äkkiä sydän pompottaa, vaikka muuten syke on rauhallista. Sille on lääketieteellinen nimikin. Se pitäisi muistaa. Millakin sitä sairasti eikä uskaltanut moneen vuoteen juuri liikkua. Sitten kun viimein oli pakko lähteä liikkeelle, olikin jo myöhästä. Ei se osannut enää kävellä ja kaatua kupsahti. Muutaman päivän vielä eli tajuihinsa tulematta.

Se sana alkoi äffällä. Vai olisiko ollut teellä? Kun mummo aamulla nousisi, hän keittäisi itselleen vihreää teetä. Ehkä se sanakin silloin tulisi mieleen. Nyt tuli vain Milla-parka. Pitäisi ajatella äffällä alkavia sanoja. Olisiko frigidi? Se tuntuu olevan lähellä, mutta jostain kaukaa tulee mieleen vastustusta. Ei kai hän sentään frigidi ole?

Olisiko fertiliteetti? Sana on ainakin tarpeeksi monimutkainen ja tuo sanan loppukin kuulostaa hyvälle. Uskaltaisiko herättää puolison ja sanoa, että nyt on fertiliteetti iskenyt? Pitää mennä lääkäriin. Vai olisiko siihen kotikonsteja? Ehkä pitäisi jättää puoliso rauhaan. Voi tulla pahempi fertiliteetti, jos siihen lisää vielä puolison ärtymyksen. 

Entäs jos se oli kuitenkin se frigidi? Tai mitäpä, jos se oli frisbii? Jotenkin tuo ei kyllä tunnu oikealta. Se on liian lyhyt ja pyöreä. Joskus mummo oli ajatellut laittaa palloja pussiin ja miehen paidan alle, ettei se kuorsaisi, mutta tähän hätään eivät pallotkaan auttaneet. Eikä ne auttaneet kuorsaukseenkaan, kun mies suuttui ja heitti ne pois.

Entäs jos se oli trimmeri? Ei meidän koiraa trimmata, se saa pitää kaikki karvansa. Eikä se kuitenkaan niitä pidä, vaan tiputtelee sohville ja lattioille. Pitäisi imuroida useammin, mutta kukapa täällä niitä kävisi tarkistamassa. Pahempi juttu sitten ihmisten ilmoilla, jos on vaatteet ihan karvaiset. Julkisilla paikoilla on turhan hyvät valot. Kaikki muu näkyy, paitsi tavaroiden tuoteselosteet ja hinnat.

Mummo päättää nousta sängystä. Eniveis - ei tässä enää uni tulisi. Koira on vienyt toisen sukan, mutta kunhan nyt edes aamutossut saa pimeässä jalkaansa. Kun mummo kumartuu saattamaan tossua kantapään yli, se tulee  isovarpaan kynnestä. Se on flimmeri.

Jos emäntä tietäisi, että minä täytän tätä hänelle varattua tilaa, en ole ihan varma, miten tuo käyttäytyisi. Eipä ole itse paljon tekstejä tuottanut viime aikoina, meinannut vaan. Meinaamiseksi menee rouvalla moni muukin asia pitkällä ja lyhyellä tähtäimellä. Imuri odottaa päiväkausia keskellä lattiaa ennen pölyihin ryhtymistä. Keittiön tasoilta en kuppiani erota  ja tiskikone kaipaa tyhjääjää. Sohvakin täyttyy pikkuhiljaa tyynyistä ja kirjoista ja peitoista. Yhtenä päivänä selkänojalle jätetty kirja putosi päälleni ja satutti kipeästi takalistoani. Alkuviikosta sain tarpeekseni ja paiskoin tyynyt ja peitot lattialle. Siitä ne vaan kuitenkin vähitellen ovat takaisin eksyneet ja vievät tilaa päiväuniltani. Häiritsee tuo sotku yönikin unia.

Ehkäpä emäntä olisi vain iloinen, kun teen tämänkin hänen puolestaan. Hän yrittää olla suopea ja laajakaseinen, vaikkei sänkyynsä päästäkään. Lenkillä saan tehdä niskavoimin hommia pitääkseni raahustavan persjalkaisen perässäni. Rouva luulee kai näyttävänsä vähemmän ikääntyneeltä nuoressa seurassani, mutta en ole viitsinyt korjata asiaa. Säälittäväähän moinen on emännän iässä! Isäntä olla jurnuttaa omana itsenään - ja niin se on varmasti aina tehnyt.

Oli heillä onnea, kun saivat minut kotiinsa. Ehkäpä minuakin onnisti - ainakin vähän. Rupesi olemaan niin täyttä entisessä majapaikassa. Ei exäkään oikein tahtonut enää jaksaa. Hänellä oli liian vähän aikaa minulle. Olisin minä kyllä vielä jatkanut, mutta tähän on tyytyminen.

Pari kuukautta olen nyt yrittänyt sopeutua uuteen kotiin ja kotipaikkaan. Aluksi pelotti vielä enemmän, mutta nyt olen jo varsin luottavainen tulevaisuuden suhteen. Naapuruston innokkaat kosijat vähän arveluttavat. Yksi tunki taloonkin, vaikka yritin väistää. Haukuin sen myöhemmin pataluhaksi ja taisi se silloin viimein uskoa. Ruokaa saisi olla vähän enemmän. Se voisi olla myös vähän vaihtelevampaa. Ehkä täällä ei käytetä mielikuvitusta. Kaikenkarvaisia nappuloita vaan tarjotaan.